Siirry pääsisältöön

Mistä ne isot tytöt sitten tehdään?

Poikateksti herätti vähän keskustelua. Muutenkin kuin siitä nolosta typosta viimemetreillä. Miten sellanen eksyikin joukkoon vaikka luin ainakin 26 kertaa tekstin läpi ennen julkaisua. Noh, muttoikä on uus musta. 

Kun koko koti on vaaleanpunaista hattaraa ja pieni kiharapää katsoo koiranpentuilmeellään useita kertoja päivässä, vähän ehkä kyynel silmäkulmastaan vierien, on varmuudella vaikea "pysyä kovana". Tyttölapselle asioiden periksi antaminen tuntuu olevan helpompaa jottei lapsi menisi rikki, saisi traumoja ja tarvitsisi aikuisena kallista terapiaa. Toisaalta myös tuntuu, että joissain perheissä tytöille kuuluu antaa kaikki periksi ja jos on sekalainen seurakunta, pojista kuuluu kasvattaa kovia. Perustan näkemykseni hyvin hyvin suppeaan otantaan enkä todella väitä, että tilanne on kaikissa perheissä sama! 

Tyttöjen ja poikien välinen vastakkainasettelu alkaa jo hyvin pienenä. On erikseen poikien ja tyttöjen leikit, värit, vaatteet ja harrastukset. Sitten vielä ne sukupuolelle ominaiset luonteenpiirteet joita me vanhemmat ja kasvattajat omalla toiminnallamme vahvistetaan. Poikien kuuluu riehua, olla sottaisia, ei saa itkeä tai muutenkaan osoittaa tuntemuksiaan kun taas tyttöjen kuuluu leikkiä sievästi parhaan kaverinsa kanssa hiljaa kuiskaillen jotain nättiä kotileikkiä ja olla mahdollisimman herkkiä ja sympaattisia. Ala-asteella sitten yritetään niitä luokan villiäisiä, poikia, saada istumaan paikoillaan oppitunnin ajan ettei niiden sievästi pulpettinsa äärellä istuvien tylleröiden opinnot häiriintyisi. Yläasteelle siirryttäessä "poikatytöt" vetää röökiä kulman kundien kanssa lähimetsässä, kun "girly girlit" ja cheerleaderit paheksuu näitä kiipeilytelineeseen notkuen ja äänekkäästi hubbabubbaa jauhaen. Aikuisten maailmaa lähestyessä sitten taas moottoripyörää ajava äänekäs, vahvan tahdon omaava nainen on automaattisesti lesbo ja vastakohtaa edustava mies homo. 

Kun naapurin Jalmari heittää hiekkaa Pirkon päähän, Jalmari talutetaan itkevä Pirkko kainalossa kotiovelle, nuhdellaan ja annetaan vähän arestiakin ehkä. Tämä helpottaa Pirkon oloa välittömästi ja Pirkko jatkaa leikkejään omien yksin koko hiekkalaatikon. Kärjistetysti. Tietenkään kenenkään päälle ei saa heittää hiekkaa. Seuraavalla kerralla, kun Pirkko ja Jalmari on taas hiekkalaatikolla, Jalmari heittää hiekkaa ilmaan ja noin neljä hiekanjyvää osuu Pirkon palmikoihin. Jälleen itkevä Pirkko kainaloon ja Jalmarin ovelle. Pojassa on varmaan jotain vikaa, kun ei usko että tyttöjen kanssa leikitään nätisti. Kolmannella kerralla Pirkkoa vituttaa, kun pitää jakaa hiekkalaatikko Jalmarin kanssa ja provosoi Jalmarin syöttämään kokonaisen ämpärin hiekkaa Pirkolle. Jallu arestiin ja ikuinen porttikielto Pirkon hiekkalaatikolle. Aikuisena sitten Pirkon euro onkin 50centtiä, kun itkemällä ei tullutkaan yritysjohtajan pestiä Jalmarin pörssiyhtiöstä. Kaikki ennen tätä yritysjohtajuutta on otantaa oikeasta elämästä.

En tiedä saako tästä väsyneestä lätinästä yhtään koppia, mutta olen nähnyt perheitä joissa huolestuttavalla tavalla hyvin nuoret tyttölapset käyttää "heikompi sukupuoli" korttia kohtuuttomalla tavalla poikaa vastaan. Olen myös nähnyt tyttöjä jotka kuvittelee, että pojille voi sanoa ja tehdä mitä vaan, koska ne nyt on vaan poikia ja pojat ei mahda tytöille mitään. Pojille opetetaan, että pitää kestää kuin mies, "älä itke kuin tyttö". Tytöt osaavat provosoida ja olla kieroja jo ennen esikouluikää, "itkeä kuin tyttö". Tyttö saa kiusata poikaa ja jos poika puolustautuu on pojassa vikaa, koska eihän nyt tytöille puhuta ilkeästi. 

Kuinka rikki siitä sitten menee, kun lapsuudenkodistaan lennähtää maailmalle eikä kaikki olekaan enää valmiiksi silitettyä? Kuka silloin toimii curling sponsorina, kun koulu- tai työpaikkaa hakiessa ei enää riitäkään nätti mekko, sievä olemus ja kyynel silmäkulmassa? En vähättele naisia vaan päinvastoin. Arvostan kuuhun asti naista, joka jatkuvan itkun sijaan ottaa paikkansa omilla lahjoillaan, ammattitaidollaan, päättäväisyydellään ja kovalla työllä. Sellaisia naisia meidän pitäis tämän päivän tytöistä kasvattaa. Sellaista feminismiä lisätä, mikä ei tarkoita, että vain tietynlaisilla genitaaleilla tulisi päästä elämässä ilman kolhuja kyynärpäissä. 
Vähättelen näiden tiettyjen tyttöjen vanhempia. Sen sijaan, että otetaan itkevä Pirkko kainaloon ja lähdetään hankkimaan Jalmarille porttaria hiekkalaatikolle, vois Pirkolle opettaa, että se on vain hiekkaa, pyyhitään se pois, pyydetään Jalmaria olemaan varovaisempi leikkiessään hiekkamyrskyä ja kannustetaan Pirkkoa tekemään oma hiekkatsunami. Isompi ku Jalmarilla.

Mä olen koko elämäni kasvanut poikien keskellä ja ollut aina "poikatyttö", joka rakastaa mekkoja ja glitteriä. Jos Jalmari heittää mun päähän hiekkaa, mä hapetan sen. Viiiitsi vitsi. Selvitän rakentavasti asian tietenkin. Pirkolle toivon antoisia terapiakäyntejä ja pitkää ikää. 
Edelleen valtaosa ajasta menee miesten kanssa ja usein siellä näkee herttasia, sympaattisia ja herkkiä köllyköitä jotka vähän pelkää naisia. Ei saa sanoa niin tai näin eikä olla oma itsensä ettei loukkaa toista, naista. Tieten tahtoen toisen loukkaaminen on tietenkin väärin, oli loukkaaja minkä sukupuolinen tahansa.

Tekstini on provosoiva ja joku miettii sitä lukiessaan "vittu mikä ääliö". Veikkaan, että tämä joku on Pirkko tai jompikumpi Pirkon vanhemmista. Olen henkeen ja vereen tasa-arvon kannattaja. Vain kaikista heikompiosaisille tulisi mielestäni antaa erivapauksia ja mielellään vain siksi aikaa, että pääsevät jaloilleen. Se, että housuissa on vagina, ei vielä tee kenestäkään heikompiosaista. 

Liian monelle edelleen naisten ja miesten tasa-arvo on hyvin absurdi käsite. Valitettavan monelle miehelle se tarkoittaa esim puhetyyliä tai ulkonäön kommentointia. Ei kai Jarit ja Pekat toistensakaan tissejä ja perseitä jatkuvasti ole kehumassa? Tai puhu toisilleen muuten seksistiseen sävyyn? Joka tapauksessa, sitä tässä nyt vaan 2:30 heränneenä koitan sössöttä, että ollaan kivoja kaikille. Autetaan niitä jotka apua tarvitsee ja tuetaan terveen itsetunnon kehittymistä kaiken sukupuolisille. Lopulta kaikkien saavutukset on kuitenkin usein tahdosta, kyvyistä ja vähän tuuristakin kiinni. Ei niinkään jalkovälistä. 

Rakastakaa toisianne! ✌️&❤️ 
-S


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakkomielteenä parisuhde

Nykyään useinkin kuulee ihmetystä siitä, kun joku ei ole parisuhteessa. Jopa ihan oman ikäluokkani edustajat ihmettelevät mikä MINUSSA on vikana, kun en löydä ketään. Niin monesti kuin olen sanonutkin, että en mä ole jaksanut vielä edes etsiä. Kun kaverit viettävät parisuhteidensa 5-, 10- ja jopa jumankekka 20-vuotisjuhliaan mä mietin välillä, että ehkä se mun yksi oli ja meni jo. Aikuisiälläni mulla on ollut kolme pidempää suhdetta. Jos saisi niin yhden näistä kumittaisin kokonaan vaikkakin kaikkihan ne toisaalta "epäonnistui" aikanaan. Niistä jokainen on silti opettanut jos ei muuta, ainakin monia asioita itsestäni. Leikkimielisesti olen usein tehnyt listoja siitä mitä toiveita tulevalle kumppanille olis eikä niihin listoihin ole kuulunut ulkoiset ominaisuudet, vaikka toki valehtelisin jos väittäisin ettei niillä olisi mitään väliä. Siinä vaiheessa kuitenkin se tuuhea tukka, erottuvat hauikset ja siniset silmät jää toiseksi jos ihminen on ilkeä, persoonaton eikä osaa irrote

Superstressaajasta täyspäiväiseksi puunhalaajaksi

Kun työ on viimeisen päälle minuutti aikataulutettua, kaavamaista ehkä jopa, niin sitä vapaa-aikana kaipaa vähän rauhaa eikä ainakaan niitä aikatauluja. Tähän voit itse lisätä mieleisesi VenaileRauhassa vitsin. Toisaalta myös saan jotain sairasta tyydytystä siitä, että kalenteri alkaa elokuussa kesälomien jälkeen täyttymään päivä päivältä vaan tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Myös ne vapaapäivät.  Vapaapäivien kalenterimerkinnät on kuitenkin onneksi niitä mitkä tuottaa iloa ja mielihyvää.  Lasten harrastusten seuraaminen on omien harrastusten ohella parasta mitä tiedän. Koen myös olevani ihan poikkeuksellisen onnekas, että mulla on mahdollisuus tarjota mun lapsille harrastuksia.  Joka maanantai kun uusi viikko alkaa, mä suunnittelen sen viikon aikataulun valmiiksi. Ei siksi että mä suorittaisin elämää, vaan siksi että mä näen missä kohtaa mulla on aikaa tehdä niitä asioita mitkä mulle tuottaa kaikista eniten iloa.  Viikonpäiväthän tavallaan on menettänyt merkityksensä vuorotöi

Menneisyyden vanki(ko)

 Tässä on viime aikoina käyty menneisyyden kanssa niin veristä kädenvääntöä kuin se fyysisiltä vammoilta säästyen vain suinkin on mahdollista. Joutunut kohtaamaan omat pahimmat pelkonsa silmästä silmään, käymään läpi asioita joita en ole kahteenkymmeneen vuoteen sanonut ääneen. Niinhän ne asiat unohtuu ja haavat paranee? Puhutaan puhutaan, mutta lakataan sit vaan puhumasta niin ne unohtuu. Unohtuuhan ne, mutta vain kaivautuakseen kriittisellä hetkellä uudestaan esiin. Ehkä just kliseisesti sillon, kun vähiten osaat odottaa. Oon elänyt menneessä hyvin erilaista elämää. Sillon se ei tuntunu kovin ihmeelliseltä, kadunko? En mä kadu. Ihmettelen lähinnä miten radikaalisti mieli voi muuttua. Olisinko voinut tehdä toisenlaisia valintoja? Tietenkin, kaikkihan me voidaan. Tähän taas se vanha ärsyttävä "en olis tämmönen jos olisin valinnut toisin". Enkä oliskaan.  Ehkä asioiden todella vaan täytyy tapahtua, jotta menneeseen on palattava. Vain sen verran, että ravistelee ne menneisyyden