Nykyään useinkin kuulee ihmetystä siitä, kun joku ei ole parisuhteessa. Jopa ihan oman ikäluokkani edustajat ihmettelevät mikä MINUSSA on vikana, kun en löydä ketään. Niin monesti kuin olen sanonutkin, että en mä ole jaksanut vielä edes etsiä.
Kun kaverit viettävät parisuhteidensa 5-, 10- ja jopa jumankekka 20-vuotisjuhliaan mä mietin välillä, että ehkä se mun yksi oli ja meni jo.
Aikuisiälläni mulla on ollut kolme pidempää suhdetta. Jos saisi niin yhden näistä kumittaisin kokonaan vaikkakin kaikkihan ne toisaalta "epäonnistui" aikanaan. Niistä jokainen on silti opettanut jos ei muuta, ainakin monia asioita itsestäni.
Leikkimielisesti olen usein tehnyt listoja siitä mitä toiveita tulevalle kumppanille olis eikä niihin listoihin ole kuulunut ulkoiset ominaisuudet, vaikka toki valehtelisin jos väittäisin ettei niillä olisi mitään väliä. Siinä vaiheessa kuitenkin se tuuhea tukka, erottuvat hauikset ja siniset silmät jää toiseksi jos ihminen on ilkeä, persoonaton eikä osaa irrotella. Voin väittää, että mun taustalla myös sellainen "parempi väki" on syytä unohtaa. En mä oikein sovellu istuviin illallisiin tai edustustehtäviin.
Mä kokeilin alkuvuodesta Tinderiä pari päivää. Se oli hirvittävää. En ole missin mitoissa enkä ulkoisilta ominaisuuksiltani erityinen. En ole myöskään mongoloidi eikä kasvoissani ole ruttoa. Kyllä minustakin oikeassa asennossa, oikeaan aikaan ja oikealla meikillä tosi kauniita kuvia saa. Se ei siis ollut mikään ongelma numero yksi. Ongelmaksi muodostui kommunikointi. Ensimmäisessä viestissä jonka sain, tiedusteltiin suhtautumistani anaaliseksiin ja toisessa karvoitukseni tämänhetkistä tilaa. Eikä siinä mitään. Kun kysyy ensimmäisenä ne kysymykset mitkä oikeasti kiinnostaa niin erottuu jyvät akanoista ja jää se aikaa vievä turhanpäivänen paskapuhe kokonaan pois. Näissä molemmissa tapauksissa siis kaikenlainen puhe.
Huumorintajuttomuudesta minua ei voi syyttää. Kestän ja käytän todella roisia, synkkää ja kovin helposti väärin ymmärrettävää huumoria. Tilannetaju on ehkä kuitenkin se huumorin vaikein osio. Uskoinko että löydän nyt sitten just Tinderistä sen oman sielunkumppanini? En kai. Olen parhaimmillani ehdottomasti livenä, itselleni ominaisimmassa ilmapiirissä, ystävieni ympäröimänä.
Romanttinen rakkaus on ehkä puuttunut vuosia mun elämästä, mutta en mä ole silti yksinäinen. Tietenkin annan sen tulla jos on tullakseen, mutta en mä halua elämääni ihmistä joka tuo lisää harmia ja taakkaa vain siksi, että olis kiva kun olis parisuhde.
On ihana seurata toimivia ja onnellisia parisuhteita, jotka on vuosien saatossa kehittynyt syväksi ystävyydeksi ja sielunkumppanuudeksi, mutta on myös surkeaa huomata kuinka joskus niin rakastuneet ajautuu toisistaan vaan kauemmaksi, mutta väkisin pysyvät yhdessä kuka minkäkin syyn takia vaikka takaraivossa jyskyttää koko ajan halu ottaa etäisyyttä omaan kumppaniin ja läheisyyttä toisaalta jonkun muun kumppaniin.
Tuntuu myös että Tinder aikakauden trendi on pysytellä jatkuvasti vapaana ja valppaana, kulman takana saattaa odottaa aina jotain parempaa.
Jos romantiikka ei löydä minua tämmöisenä kuin olen, niin tyydyn jatkossakin Bridget Jonesiin ja S-marketin prinsessakakkuun. Elämässä joutuu ja kannattaakin tehdä useissa asioissa kompromisseja, mutta ei kai sielunkumppanuutta voi huijata esittämällä olevansa jotain muuta mitä on?
On hyvä myös opetella olemaan yksin, olematta yksinäinen.
Rakkautta, rakkautta vain ✌&💗
-S
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro...