Siirry pääsisältöön

Olen selkä

Paljon on vettä virrannut Vantaassa siitä kun viimeksi mitään julkaisin. Monet on ihmetelleet miksi lopetin. No, en tavallaan lopettanut. En vaan julkassu. 

Kun aloin kirjottamaan ja nimenomaan julkisesti niin kyllähän mä tiesin, että sitä saattaa ajautua lukemaan jos vaikka kuka. Menneisyyden mörköjä riittää ja saattaa jossain kannonkolossa piileskellä joku uusikin mörkö. Silti se yllätti, kun joku sellainen haluaa jutella kanssani kirjoittamastani tekstistä, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. Joku sellainen josta olen pyrkinyt eroon jo pitkän aikaa. Sana ahdistus sai jonkinlaisen uuden merkityksen. 

En alkanut koskaan kirjoittamaan ketään varten, itseäni korkeintaan, niin klisee kuin se onkin. Kirjoitan omasta elämästäni ja siihen liittyy monia muitakin ihmisiä, onneksi. En kuitenkaan halua kirjoittaa tunnistettavasti kenestäkään läheisestäni, en niistä jotka ovat menneet enkä niistä jotka ovat edelleen. Samaisesta syystä mun täytyy jättää kirjoittamatta monia asioita. Se on tavallaan harmi, koska monet on saaneet vertaistukea mun kirjoituksista ja kokemukset jotka täytyy toistaiseksi jättää kertomatta vois antaa toivoa joillekin samojen asioiden kanssa kamppaileville. 

Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole koskaan mustamaalata ketään ja kerron tietenkin asioista aina vain ja ainoastaan oman näkemykseni. Jokaisella tarinalla on niin monta kertojaa kuin on kokijaa ja niin moneen muotoon se tarina taipuu kuin on kokijoita. 

Mulla on jonkinlainen sisäänrakennettu häiriö, ominaisuus, taakka tai tarkoitus aina ja jatkuvasti herättää ihmisissä ajatuksia ja saada aikaan keskustelua. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita että keskustelulla ei enää voida asioihin vaikuttaa vaan ainoa keino mennä eteenpäin on jättää mennyt taakse. Blogin kirjottaminen on mulle huvia. Hyöty jonka siitä saan on puhtaasti henkimaailman juttuja. Puhun jatkossakin mielelläni avoimesti, ääneen ja paljon, mutta jos joskus olen sulle sanonut, että et ole tervetullut elämääni niin hartaasti toivon, että kunnioitat sitä toivetta. Lue juttujani jos haluat, mutta älä lähesty jos olen pyytänyt pysymään kaukana. Todennäköisesti olen pyytänyt syystä.

 

Rakastakaa toisianne, jos mahdollista ✌️&❤️

-S


Kommentit

Lähetä kommentti

Kerro...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhet puheet, herttuattaren synnytys

Jokunen viikko sitten, tyttöporukalla reissuun, runsaasti viiniä ja siinä se. Sanoin ensimmäistä kertaa ääneen sen mitä olin salaa halunnut jo pitkään. Tarkalleen ottaen siitä asti kun joku sitä mulle ensimmäistä kertaa ehdotti. Eli en siis muista mistä asti. Haluan oman blogin. Heti perään eilen töissä luin erään jo oikean bloggaajan, Valeäidin ( www.valeaiti.fi ), vinkit ja hyvät syyt blogin aloittamiseen ja siellä luki muun muassa näin "jos päivität kaikkia somekanaviasi niin paljon ettet enää kehtaa laittaa kaikkea julki" ja näinhän se on. Tuuttaan Facebookiin toinen toistaan, omasta mielestäni (ja ehkä kahden kaverin mielestä), hauskempia juttuja ja vielä joku raukka niitä on jaksanut lukea. Ehkä sieltä pari eksyy tännekin. Tää vähän jännittää, pelottaa jopa, mutta samalla tuntuu tuoreelta ja uudelta tekemiseltä jota olen kaivannu kauan. Bloggaaminen itsessään nyt ei varsinaisesti niin uutta ja tuoretta ole, mutta mulle on. Jonkinlainen kirjottaminen on aina ollu mul...
5 kommenttia
Lue lisää

Woihan Wilma minkä teit

Kun mä aloin, hyvin varhaisessa vaiheessa, oikein kunnolla rettelöimään koulussa, oli käytössä vielä ihan vanhat kunnon reissuvihot. Enkä mä oikeestaan sitä tarvinnut. Poissaololaput oli tutumpia. En nimittäin rettelöiny koulussa, kun en vaan mennyt kouluun. Olin viidennellä. Kuten sanoin, hyvin varhaisessa vaiheessa. Poissaoloja oli lopulta viidennellä luokalla enemmän kuin läsnäoloja. Kuudennella saikin sitten suorittaa sekä viidennen, että kuudennen luokan oppimäärän. Tuurihan se siinä mielessä kävi, ettei tarvinnut jäädä luokalle. Se on herkkää aikaa tytölle se murrosiän alkuaika ja usko tai älä, se alkaa yhä vaan aiemmin ja aiemmin. Varmasti pojille myös, mutta kun en poika koskaan ole ollut niin siitä on vaikea olla mitään mieltä. Meillä vaihtui juurikin siihen mun herkkään aikaan opettaja, joka ei tietenkään ollut mulle mieleinen. Sukset oli ristissä from day one ja ihan huolella. Ei se ymmärtäny mitään. Olen edelleen sitä mieltä että ei ymmärtänyt, mutta ei sillä varmaan kä...
1 kommentti
Lue lisää

Mistä ne isot tytöt sitten tehdään?

Poikateksti herätti vähän keskustelua. Muutenkin kuin siitä nolosta typosta viimemetreillä. Miten sellanen eksyikin joukkoon vaikka luin ainakin 26 kertaa tekstin läpi ennen julkaisua. Noh, muttoikä on uus musta.  Kun koko koti on vaaleanpunaista hattaraa ja pieni kiharapää katsoo koiranpentuilmeellään useita kertoja päivässä, vähän ehkä kyynel silmäkulmastaan vierien, on varmuudella vaikea "pysyä kovana". Tyttölapselle asioiden periksi antaminen tuntuu olevan helpompaa jottei lapsi menisi rikki, saisi traumoja ja tarvitsisi aikuisena kallista terapiaa. Toisaalta myös tuntuu, että joissain perheissä tytöille kuuluu antaa kaikki periksi ja jos on sekalainen seurakunta, pojista kuuluu kasvattaa kovia. Perustan näkemykseni hyvin hyvin suppeaan otantaan enkä todella väitä, että tilanne on kaikissa perheissä sama!  Tyttöjen ja poikien välinen vastakkainasettelu alkaa jo hyvin pienenä. On erikseen poikien ja tyttöjen leikit, värit, vaatteet ja harrastukset. Sitten vielä ne sukupuol...
Lähetä kommentti
Lue lisää