Olen täälläkin jo kertonut monta kertaa, kuinka ennen olin vähän erilainen. Hyvin suorituskeskeinen, iltasin nukkumaan mennessä mietin tekemättömiä töitä, töissä mietin tekemättömiä kotitöitä, kotona sitä kuinka pitäis tehdä enemmän palkkatöitä, yritin kaikin käytettävissä olevin keinoin keksiä tapoja miten voisin tehdä montaa asiaa samaan aikaan ja vielä mielellään parissa eri paikassa. Aivan mielipuolista touhua.
Kun jäin lasten kanssa yksin K:n kuoltua yritin väkisin sovittaa oman 39 kenkäni lisäksi jalkaan ne K:lta jääneet nelineloset. Miten päin tahansa. Oon stressanut etukäteen jo kaikki tulevatkin tapahtumat. Miten mä voisin hoitaa molemmat roolit? Yhdestä ei tule kahta jumalauta! Ei vaikka miten yrittäis. Ja kun toistaiseksi ei sitä teleporttia ole, enkä voi kloonata itseäni, en myöskään pysty olemaan monessa paikassa samaan aikaan. Edelleen teen, vaihtelevin tuloksin, montaa asiaa samaan aikaan. Mottona voiskin olla, että niin montaa asiaa pystyy tekemään samaan aikaan mitä hellassa on levyjä. Aika hauska oivallus eikö? Hah hah. Viimeisimpänä tuloksena multitäskäämisestä lentävä keittiöveitsi pikkurillin ja nimettömän väliin ja päivystykseen. Vaihtelevin tuloksin kuten sanottu.
Aika monta hengitysharjoitusta piti tehdä ja järkipuhetta kuunnella ennen kun lopulta oivalsin mikä se avain onneen on. Yksinkertaisesti se on se, että hyväksyy sen mihin ei voi vaikuttaa ja valta-osan siitäkin mihin voi. Vaikka tilanne olis kuinka epämieluisa, tilanne on nyt tämä ja vuoden päästä se on toinen. Menneitä ei kannata murehtia, mutta ainakin mun kohdalla on äärimmäisen tärkeää katsoa välillä mennyttä jotta ymmärrän sen miten valtavia kehitysaskeleita on otettu. Näiden askeleiden ottamisessa merkittävässä roolissa on ollut se, että isot kuvat mun elämässä on ollut kunnossa vaikka välillä on ollut hiukan hankaluuksia joiltain osin. Mulla on ollut ja on edelleen järjetön tukiverkko, ystävät ja perhe. Sen lisäksi mulla on hyvä työ jonne ei harmita mennä. Tämän mä tajusin viimeistään tässä vuoden vaihteen paikkeilla, kun hain toiseen paikkaan ja haastattelukutsun tultua hetken mietin itseäni "boksin ulkopuolella". En pitänyt ajatuksesta ja peruin haastattelun. Elämässä ylipäätään meidän kaikkien pitäis hankalassa paikassa miettiä hetkeksi itseämme toisaalle. Paraneeko aina vaihtamalla? Onko se ruoho joka tontilla vihreämpää siellä aidan toisella puolella? Voisko se riittää, että ottaa hetken etäisyyttä tilanteeseen, hyväksyy sen jos ei sitä voi muuttaa ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin kevyemmällä repulla? Hihhulihommia taas, mutta saattaa vaikka toimiakin jos uskaltaa yrittää. Mieltä voi treenata siinä missä niitä ojentajiakin. Aina kun tuntuu pahalta, tee vielä vähän niin kehityt. Tähän on turha sotkea mitään ääripäitä taas, pysytään kultaisella keskitiellä. Perusasiat elämässä täytyy olla kunnossa.
Mä olen lukenut tai kuunnellut arviolta varmaan markkinoiden kaikki stressinhallinta ja self help- oppaat, mutta sen lisäksi mä olen uskonut niihin ja alkanut toimimaan niiden mukaan. Ne ei ole pelkkää paskaa vaikka kuka tahansa sellasen tänä päivänä voikin kirjoittaa. Ne on hyvin samankaltaisia eikä niissä yhdessäkään kerrota sulle yhtä tiettyä taikatemppua millä sä saat asiat järjestykseen tai tulet ihmeen kaupalla maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Se työ sun pitää tehdä itse ja usein siinä menee vähän aikaa ja saattaa hommat mennä pari kertaa perseelleenkin. Kaikille yhteistä on nimenomaan se, että niissä painotetaan oman toiminnan merkitystä. Ei kehity henkinenkään kondis kenenkään toisen duunilla, kuten ei se fyysinenkään. Toisesta voi toki ottaa inspiraatiota ja mallia. Mun oli otettava näistä kirjoista ja niiden kirjoittajista, kun ei vielä tämmöstä hihhulia mun lähipiiriin sillon kuulunut. Toivottavasti olen voinut toimia inspiraationa jollekin itse.
Kun mä mietin vuosia taaksepäin mua alkaa itkettää, naurattaa ja suututtaa samaan aikaan ja toisaalta jopa samasta syystä. Miten mä olinkin sillon niin typerä. Miksi mä uhrasin sellaseen aikaa ja voimavaroja. Miksi mä en keskittynyt olennaisempiin, huomattavasti tärkeämpiin asioihin jotka antaa mulle paljon enemmän kuin täydellisen siisti koti tai minuutin tarkka aikataulu. Uni, liikunta, yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa, sopiva ruokavalio eikä mikään yleispätevä fitness dietti, hengailu ja haahuilu antaa niin paljon enemmän voimavaroja myös niihin "pakollisiin" arkisiin asioihin kuten vaikka työ ja kodinhoito.
Yksi kappale parisuhteita kaatu mun jääräpäisyyteen enkä unohda koskaan, kun silloinen miesystäväni sano mulle että "sä stressaat ittes vielä hengiltä". Ei ollu kovin väärässä. Stressi sairastuttaa. Kehon ja mielen. Siitä syystä mä joogaan, halailen puita, hengittelen ja haahuilen, mutta myös harrastan liikuntaa. En perseen vaan pään takia. Mun on täytynyt nää kaikki keinot kokeilla ja löytää itse, koska näissäkään hommissa se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Avainasemassa sen oman tavan löytymisessä näkisin kuitenkin sen, että uskaltaa mennä sinne laatikon ulkopuolelle. Uskaltaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla typerältä, nololta ja hyödyttömältä tuntuvia asioita. Useammin ku yhden kerran vielä mielellään.
Väitän, että stressillä oli merkittävä rooli myös mun syövän kehittymisessä.
Maaret Kallion Lujasti lempeä oli sysäys mun puunhalailulle ja erityisesti siitä kirjasta on mieleen jäänyt lause "kun toisaalla padottaa, toisaalla vuotaa". Se lause täytyy itse ymmärtää ja löytää siihen itselle sopiva merkitys.
Tästä kirjotuksesta piti tulla jonkinlainen "mitä tapahtui kun" tyyppinen listaus asioista, jotka on auttanut mua kehittymään ennen kaikkea tällä itserakkauden tiellä, mutta ihan mahdoton siitä on mitään listausta tehdä ja tästähän tulikin vaan toistoa vanhaan kirjotukseen. Tämän mä silti julkasen, lukee ken kokee omakseen. Otsikkoon vois oikeastaan tiivistää koko paketin. En tajunnut edes tekeväni mitään toisin, kun yhtäkkiä kaikki oli jo toisin.
Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn sanotaan. Iloinen mieli korvaa turhan stressin ja negatiivisuuden mä sanon.
Koska mä nyt kuitenkin rakastan listoja niin tässä muutama kirjasuositus jos hihhulointi tositarkotuksella kiinnostaa:
1. Maaren Kallio, Lujasti lempeä
2. Maaret Kallio, Inhimillisiä kohtaamisia
3. Kimmo Takanen, Tunne lukkosi
4. Kimmo Takanen, Murra tunnelukkosi
5. Karita Tykkä, Rakkaudella Karita
6. Vappu Pimiä, Valonantajat
Rakastakaa toisianne! ✌&❤
-S
Kun jäin lasten kanssa yksin K:n kuoltua yritin väkisin sovittaa oman 39 kenkäni lisäksi jalkaan ne K:lta jääneet nelineloset. Miten päin tahansa. Oon stressanut etukäteen jo kaikki tulevatkin tapahtumat. Miten mä voisin hoitaa molemmat roolit? Yhdestä ei tule kahta jumalauta! Ei vaikka miten yrittäis. Ja kun toistaiseksi ei sitä teleporttia ole, enkä voi kloonata itseäni, en myöskään pysty olemaan monessa paikassa samaan aikaan. Edelleen teen, vaihtelevin tuloksin, montaa asiaa samaan aikaan. Mottona voiskin olla, että niin montaa asiaa pystyy tekemään samaan aikaan mitä hellassa on levyjä. Aika hauska oivallus eikö? Hah hah. Viimeisimpänä tuloksena multitäskäämisestä lentävä keittiöveitsi pikkurillin ja nimettömän väliin ja päivystykseen. Vaihtelevin tuloksin kuten sanottu.
Aika monta hengitysharjoitusta piti tehdä ja järkipuhetta kuunnella ennen kun lopulta oivalsin mikä se avain onneen on. Yksinkertaisesti se on se, että hyväksyy sen mihin ei voi vaikuttaa ja valta-osan siitäkin mihin voi. Vaikka tilanne olis kuinka epämieluisa, tilanne on nyt tämä ja vuoden päästä se on toinen. Menneitä ei kannata murehtia, mutta ainakin mun kohdalla on äärimmäisen tärkeää katsoa välillä mennyttä jotta ymmärrän sen miten valtavia kehitysaskeleita on otettu. Näiden askeleiden ottamisessa merkittävässä roolissa on ollut se, että isot kuvat mun elämässä on ollut kunnossa vaikka välillä on ollut hiukan hankaluuksia joiltain osin. Mulla on ollut ja on edelleen järjetön tukiverkko, ystävät ja perhe. Sen lisäksi mulla on hyvä työ jonne ei harmita mennä. Tämän mä tajusin viimeistään tässä vuoden vaihteen paikkeilla, kun hain toiseen paikkaan ja haastattelukutsun tultua hetken mietin itseäni "boksin ulkopuolella". En pitänyt ajatuksesta ja peruin haastattelun. Elämässä ylipäätään meidän kaikkien pitäis hankalassa paikassa miettiä hetkeksi itseämme toisaalle. Paraneeko aina vaihtamalla? Onko se ruoho joka tontilla vihreämpää siellä aidan toisella puolella? Voisko se riittää, että ottaa hetken etäisyyttä tilanteeseen, hyväksyy sen jos ei sitä voi muuttaa ja jatkaa sen jälkeen eteenpäin kevyemmällä repulla? Hihhulihommia taas, mutta saattaa vaikka toimiakin jos uskaltaa yrittää. Mieltä voi treenata siinä missä niitä ojentajiakin. Aina kun tuntuu pahalta, tee vielä vähän niin kehityt. Tähän on turha sotkea mitään ääripäitä taas, pysytään kultaisella keskitiellä. Perusasiat elämässä täytyy olla kunnossa.
Mä olen lukenut tai kuunnellut arviolta varmaan markkinoiden kaikki stressinhallinta ja self help- oppaat, mutta sen lisäksi mä olen uskonut niihin ja alkanut toimimaan niiden mukaan. Ne ei ole pelkkää paskaa vaikka kuka tahansa sellasen tänä päivänä voikin kirjoittaa. Ne on hyvin samankaltaisia eikä niissä yhdessäkään kerrota sulle yhtä tiettyä taikatemppua millä sä saat asiat järjestykseen tai tulet ihmeen kaupalla maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Se työ sun pitää tehdä itse ja usein siinä menee vähän aikaa ja saattaa hommat mennä pari kertaa perseelleenkin. Kaikille yhteistä on nimenomaan se, että niissä painotetaan oman toiminnan merkitystä. Ei kehity henkinenkään kondis kenenkään toisen duunilla, kuten ei se fyysinenkään. Toisesta voi toki ottaa inspiraatiota ja mallia. Mun oli otettava näistä kirjoista ja niiden kirjoittajista, kun ei vielä tämmöstä hihhulia mun lähipiiriin sillon kuulunut. Toivottavasti olen voinut toimia inspiraationa jollekin itse.
Kun mä mietin vuosia taaksepäin mua alkaa itkettää, naurattaa ja suututtaa samaan aikaan ja toisaalta jopa samasta syystä. Miten mä olinkin sillon niin typerä. Miksi mä uhrasin sellaseen aikaa ja voimavaroja. Miksi mä en keskittynyt olennaisempiin, huomattavasti tärkeämpiin asioihin jotka antaa mulle paljon enemmän kuin täydellisen siisti koti tai minuutin tarkka aikataulu. Uni, liikunta, yhdessäolo perheen ja ystävien kanssa, sopiva ruokavalio eikä mikään yleispätevä fitness dietti, hengailu ja haahuilu antaa niin paljon enemmän voimavaroja myös niihin "pakollisiin" arkisiin asioihin kuten vaikka työ ja kodinhoito.
Yksi kappale parisuhteita kaatu mun jääräpäisyyteen enkä unohda koskaan, kun silloinen miesystäväni sano mulle että "sä stressaat ittes vielä hengiltä". Ei ollu kovin väärässä. Stressi sairastuttaa. Kehon ja mielen. Siitä syystä mä joogaan, halailen puita, hengittelen ja haahuilen, mutta myös harrastan liikuntaa. En perseen vaan pään takia. Mun on täytynyt nää kaikki keinot kokeilla ja löytää itse, koska näissäkään hommissa se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Avainasemassa sen oman tavan löytymisessä näkisin kuitenkin sen, että uskaltaa mennä sinne laatikon ulkopuolelle. Uskaltaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla typerältä, nololta ja hyödyttömältä tuntuvia asioita. Useammin ku yhden kerran vielä mielellään.
Väitän, että stressillä oli merkittävä rooli myös mun syövän kehittymisessä.
Maaret Kallion Lujasti lempeä oli sysäys mun puunhalailulle ja erityisesti siitä kirjasta on mieleen jäänyt lause "kun toisaalla padottaa, toisaalla vuotaa". Se lause täytyy itse ymmärtää ja löytää siihen itselle sopiva merkitys.
Tästä kirjotuksesta piti tulla jonkinlainen "mitä tapahtui kun" tyyppinen listaus asioista, jotka on auttanut mua kehittymään ennen kaikkea tällä itserakkauden tiellä, mutta ihan mahdoton siitä on mitään listausta tehdä ja tästähän tulikin vaan toistoa vanhaan kirjotukseen. Tämän mä silti julkasen, lukee ken kokee omakseen. Otsikkoon vois oikeastaan tiivistää koko paketin. En tajunnut edes tekeväni mitään toisin, kun yhtäkkiä kaikki oli jo toisin.
Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn sanotaan. Iloinen mieli korvaa turhan stressin ja negatiivisuuden mä sanon.
Koska mä nyt kuitenkin rakastan listoja niin tässä muutama kirjasuositus jos hihhulointi tositarkotuksella kiinnostaa:
1. Maaren Kallio, Lujasti lempeä
2. Maaret Kallio, Inhimillisiä kohtaamisia
3. Kimmo Takanen, Tunne lukkosi
4. Kimmo Takanen, Murra tunnelukkosi
5. Karita Tykkä, Rakkaudella Karita
6. Vappu Pimiä, Valonantajat
Rakastakaa toisianne! ✌&❤
-S
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro...