Tiiättekö ne ihmiset jotka kokee asiakseen ja oikeudekseen aina kommentoida toisten elämäntilannetta?
Oot sinkku niin kyllä pitäis äkkiä joku löytää, kun ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
Oot parisuhteessa niin äkkiä pitäis naimisiin tai vähintään kihloihin mennä, ettei se saalis vaan karkaa.
Menit naimisiin niin kyllä pitäis jo niitä tenavia alkaa touhuumaan, ennen ku on liian vanha ja väsyny. Yhden lapsen jälkeen äkkiä toinen niin ei tuu liian isoa ikäeroa. Kolmaskin vielä jos nopeesti tulee, mutta neljäs on jo ihan liikaa.
Työttömän pitäis töitä löytää, mutta ei tehdä kuitenkaan liikaa niin on sitten aikaa niille kaikille tenaville ja parisuhteelle. Ei kuitenkaan liikaa, että oppivat omatoimisiksi. Ei kuitenkaan olis hyvä liian aikasin alkaa lasten ottamaan vastuuta, kun menee muuten lapsuus pilalle ja aikuisena sitten terapiassa syyttävät vanhempiaan, kun menivät liian aikasin vanhempainvapaalta takasin töihin ja tekivät töitä aina liikaa. Olis hyvä myös jatkuvasti sivistää itseään ja kouluttautua uusiin ja parempiin ammatteihin.
Vanhempainvapaata olis hyvä jakaa tasasesti molemmille, mutta kuitenkin niin että paremmin tienaava pitäis sitä vähän vähemmän ettei talous kaadu.
Asunto ja auto olis hyvä omistaa, mutta lainaa ei kannata kuitenkaan liikaa ottaa, että jää vähän rahaa ilonpitoonkin. Siitä ei kuitenkaan saa kertoa julkisesti, koska muuten pitävät pröystäilijänä.
Kasvissyöjä olis hyvä olla, mutta suosia kuitenkin kotimaista lihaa ja kotimaisia maitotuotteita. Luomua tietenkin, mutta alelaarista ettei mene hävikkiin.
Liikkua pitää ja mielellään niin että sen kaikki tietää, mutta älä someta siitä koska se on säälittävää eikä ketään oikeastaan kiinnosta. Kannattaa muutenkin lopettaa, koska urheilija ei tervettä päivää nää.
Jos et jostain syystä kuitenkaan someta urheilusta, mutta kesäkuussa laitoit Instaan kuvan lonkerotuopista niin olis hyvä vähän vähentää alkon käyttöä.
Vaikka sinkkuelämä ei ole mulle mikään arka paikka, mä olen lopen uupunut niihin kyselijöihin "eikö vieläkään mitään?" tai "miten sä oot noin kranttu?".
Ensinnäkin, tai toisena, jos ruvetaan rakentamaan yhteistä elämää jonkun toisen ihmisen kanssa niin vähintä mitä silloin voi tehdä, on olla vähän kranttu. Ja tässä varsinainen uutinen: kaikki ihmiset eivät ole yksinäisiä vaikka olisivat yksin.
Toinen ryhmä jotka voi mun puolesta astua naulaan, mennä roskakoriin tai hengittää vettä on ne lisälasten perään kyselijät. "Kyllä sä sitten kun sen oikean löydät..." Ei kun katsokaas, jokaista ihmissuhdetta tässä elämässä ei ole välttämättä pakko sinetöidä lapsella. Mä rakastan mun kahta lasta yli kaiken ja se riittää mulle. Miksi ihmeessä se ei riitä muille? Voin vain kuvitella niiden tuskan jotka tahtomattaan tai vapaaehtoisesti ovat lapsettomia, tämä kun tuntuu olevan se asia joka automaattisesti kuuluu jokaiselle marketin kassasta omiin kaukaisimpiinkin sukulaisiin. Ja aivan oikein, toiset ovat päättäneet olla vapaaehtoisesti lapsettomia ja sekin on henkilökohtainen asia sekä päätös jota ihan kaikkien tulisi kunnioittaa. Valitettavasti tätä asiaa kaikki ei saa päättää ja heidänkin tulisi saada olla rauhassa asian kanssa.
Töitä mulla on, mutta mä teen niitä aina liikaa vaikka en tee tuntimäärällisesti yhtään sen enempää kuin muutkaan "tavallisissa töissä" käyvät ihmiset. Jos en liikaa niin vähintään vääriin aikoihin. Kerran olin virka-aikaan tehtävässä työssä enkä ole koskaan ollut niin väsynyt ja aikaa ei ollut ikinä mihinkään vaikka oli yksi mies enemmän ja yksi lapsi vähemmän.
Minkä takia meillä on joku automaattinen oikeus kommentoida näitä asioita ja aina vielä vähän vähättelevään tai arvostelevaan sävyyn? Onko todella jotenkin kohtuutonta odottaa, että ihmiset olis tyytyväisiä toistensa puolesta? Mä väitän, että aidointa onnea on onni toisen puolesta. Silloin on nimittäin omat pullat ja patongit aika hyvin uunissa jos aidosti voi olla toisenkin onnistumisesta riemuissaan. Kokeileppa. Tähän varmasti pätee vanha kunnon fake it ´til you make it. Onnistut varmasti jos yrität tarpeeksi!
Sillä aikaa, mä rupeen vastaamaan kyselijöille, että olen vaikeasti selitettävässä elämäntilanteessa.
Älä välitä muiden mielipiteistä ja mitä se muille kuuluu on neuvot jotka kaikille nousee mieleen. Kaikki, ihan kaikki välittää toisten mielipiteistä sillon, kun ne mielipiteet liittyy omiin valintoihin ja itselle tärkeisiin asioihin. Mitä läheisempi mielipiteen esittäjä, sitä isompi merkitys. Ei sen omaa toimintaa tarvitse ohjata, mutta ennemmin tai myöhemmin arvosteluun ja jatkuvaan neuvomiseen kyllästyy kaikki.
Aloitetaanko uusi vuosikymmen arvostelemalla muita vähän vähemmän ja kannustamalla sekä kehumalla toisiamme vähän enemmän?
Rakastakaa toisianne! Niitäkin jotka ei tuntuis ansaitsevan sitä, ne tarttee sitä eniten. ✌&❤
-S
Oot sinkku niin kyllä pitäis äkkiä joku löytää, kun ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
Oot parisuhteessa niin äkkiä pitäis naimisiin tai vähintään kihloihin mennä, ettei se saalis vaan karkaa.
Menit naimisiin niin kyllä pitäis jo niitä tenavia alkaa touhuumaan, ennen ku on liian vanha ja väsyny. Yhden lapsen jälkeen äkkiä toinen niin ei tuu liian isoa ikäeroa. Kolmaskin vielä jos nopeesti tulee, mutta neljäs on jo ihan liikaa.
Työttömän pitäis töitä löytää, mutta ei tehdä kuitenkaan liikaa niin on sitten aikaa niille kaikille tenaville ja parisuhteelle. Ei kuitenkaan liikaa, että oppivat omatoimisiksi. Ei kuitenkaan olis hyvä liian aikasin alkaa lasten ottamaan vastuuta, kun menee muuten lapsuus pilalle ja aikuisena sitten terapiassa syyttävät vanhempiaan, kun menivät liian aikasin vanhempainvapaalta takasin töihin ja tekivät töitä aina liikaa. Olis hyvä myös jatkuvasti sivistää itseään ja kouluttautua uusiin ja parempiin ammatteihin.
Vanhempainvapaata olis hyvä jakaa tasasesti molemmille, mutta kuitenkin niin että paremmin tienaava pitäis sitä vähän vähemmän ettei talous kaadu.
Asunto ja auto olis hyvä omistaa, mutta lainaa ei kannata kuitenkaan liikaa ottaa, että jää vähän rahaa ilonpitoonkin. Siitä ei kuitenkaan saa kertoa julkisesti, koska muuten pitävät pröystäilijänä.
Kasvissyöjä olis hyvä olla, mutta suosia kuitenkin kotimaista lihaa ja kotimaisia maitotuotteita. Luomua tietenkin, mutta alelaarista ettei mene hävikkiin.
Liikkua pitää ja mielellään niin että sen kaikki tietää, mutta älä someta siitä koska se on säälittävää eikä ketään oikeastaan kiinnosta. Kannattaa muutenkin lopettaa, koska urheilija ei tervettä päivää nää.
Jos et jostain syystä kuitenkaan someta urheilusta, mutta kesäkuussa laitoit Instaan kuvan lonkerotuopista niin olis hyvä vähän vähentää alkon käyttöä.
Vaikka sinkkuelämä ei ole mulle mikään arka paikka, mä olen lopen uupunut niihin kyselijöihin "eikö vieläkään mitään?" tai "miten sä oot noin kranttu?".
Ensinnäkin, tai toisena, jos ruvetaan rakentamaan yhteistä elämää jonkun toisen ihmisen kanssa niin vähintä mitä silloin voi tehdä, on olla vähän kranttu. Ja tässä varsinainen uutinen: kaikki ihmiset eivät ole yksinäisiä vaikka olisivat yksin.
Toinen ryhmä jotka voi mun puolesta astua naulaan, mennä roskakoriin tai hengittää vettä on ne lisälasten perään kyselijät. "Kyllä sä sitten kun sen oikean löydät..." Ei kun katsokaas, jokaista ihmissuhdetta tässä elämässä ei ole välttämättä pakko sinetöidä lapsella. Mä rakastan mun kahta lasta yli kaiken ja se riittää mulle. Miksi ihmeessä se ei riitä muille? Voin vain kuvitella niiden tuskan jotka tahtomattaan tai vapaaehtoisesti ovat lapsettomia, tämä kun tuntuu olevan se asia joka automaattisesti kuuluu jokaiselle marketin kassasta omiin kaukaisimpiinkin sukulaisiin. Ja aivan oikein, toiset ovat päättäneet olla vapaaehtoisesti lapsettomia ja sekin on henkilökohtainen asia sekä päätös jota ihan kaikkien tulisi kunnioittaa. Valitettavasti tätä asiaa kaikki ei saa päättää ja heidänkin tulisi saada olla rauhassa asian kanssa.
Töitä mulla on, mutta mä teen niitä aina liikaa vaikka en tee tuntimäärällisesti yhtään sen enempää kuin muutkaan "tavallisissa töissä" käyvät ihmiset. Jos en liikaa niin vähintään vääriin aikoihin. Kerran olin virka-aikaan tehtävässä työssä enkä ole koskaan ollut niin väsynyt ja aikaa ei ollut ikinä mihinkään vaikka oli yksi mies enemmän ja yksi lapsi vähemmän.
Minkä takia meillä on joku automaattinen oikeus kommentoida näitä asioita ja aina vielä vähän vähättelevään tai arvostelevaan sävyyn? Onko todella jotenkin kohtuutonta odottaa, että ihmiset olis tyytyväisiä toistensa puolesta? Mä väitän, että aidointa onnea on onni toisen puolesta. Silloin on nimittäin omat pullat ja patongit aika hyvin uunissa jos aidosti voi olla toisenkin onnistumisesta riemuissaan. Kokeileppa. Tähän varmasti pätee vanha kunnon fake it ´til you make it. Onnistut varmasti jos yrität tarpeeksi!
Sillä aikaa, mä rupeen vastaamaan kyselijöille, että olen vaikeasti selitettävässä elämäntilanteessa.
Älä välitä muiden mielipiteistä ja mitä se muille kuuluu on neuvot jotka kaikille nousee mieleen. Kaikki, ihan kaikki välittää toisten mielipiteistä sillon, kun ne mielipiteet liittyy omiin valintoihin ja itselle tärkeisiin asioihin. Mitä läheisempi mielipiteen esittäjä, sitä isompi merkitys. Ei sen omaa toimintaa tarvitse ohjata, mutta ennemmin tai myöhemmin arvosteluun ja jatkuvaan neuvomiseen kyllästyy kaikki.
Aloitetaanko uusi vuosikymmen arvostelemalla muita vähän vähemmän ja kannustamalla sekä kehumalla toisiamme vähän enemmän?
Rakastakaa toisianne! Niitäkin jotka ei tuntuis ansaitsevan sitä, ne tarttee sitä eniten. ✌&❤
-S
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro...