Siirry pääsisältöön

Liian hyvännäkönen, pakko olla huono



En koe olevani mikään äärifeministi. Tai välttämättä edes feministi, mutta tasa-arvon ja tasapuolisen kohtelun kannattaja olen henkeen ja vereen. Julkisesti esitetyt paskapuheet missä tahansa muodossa on niin kaukana mun arvomaailmasta ku olla ja voi. Toisten tahallinen loukkaaminen on mun mielestä aina loukkauksen esittäjän luonteen heikkoutta.





Joku aika sitten eräs mieheksi identifioituva henkilö kirjoitti ammattikuntani naisista ikävään sävyyn. Oli tehnyt tulkintansa promokuvan perusteella. Meillä kun on noita hyvännäkösiä ihmisiä töissäkin niin voidaan käyttää niitä, ei tartte ulkopuolelta malleja haalia. No mutta, anyway, pointti hänellä oli se, ettei usko naisten tekevän meillä ”oikeita” töitä koska, huom tämän yhden kuvan perusteella, ollaan liian nättejä ja heiveröisiä. Että meidän homma on vaan kauluspaidoissa ja rusettihuiveissa näyttää nätiltä. Big news nyt: me ei kaikki näytetä aamuyön pikkutunneilla samalta kuin tämä promokuvassa esiintynyt kaunotar. Hän kyllä ehkä näyttää, mutta me kaikki ei.
Toinen suuri uutinen: jos me edes vakavamielisesti töissä ääneen sanottais, että rapasimmat hommat ei nappaa, koska rakennekynnet niin meidät naurettais ulos sieltä. Kyllä ei ole työvuoro-ohjeisiin eritelty miesten töitä ja naisten töitä. On vaan töitä.





Tää ei ollu ensimmäinen kerta, kun törmään mieheen joka on sitä mieltä, että kaunis nainen ei pysty tekemään työtään kunnolla. Hänet on näiden mielestä mahdollisesti valittu tehtäväänsäkin kyseenalaisista syistä, eikä suinkaan ammattitaitonsa vuoksi. Haluaisin kysyä näiltä miehiltä, että pystyykö sellanen takkatulen kuuma mies työhönsä vaatimusten edellyttämällä tavalla? Voin kertoo, meillä on nimittäin sellasia geenipoolin paremmasta päästä ponnistaneita miessukupuolen edustajiakin töissä. Eikä pelkästään meillä. Ootteko nähny esimerkiksi Etelä-Uudenmaan pelastuslaitoksen palomiehiä ja ensihoitajia? Hyvänen aika, jos mulla on keittiössä päässy hella kuumenemaan liikaa niin ei mulla tulis mieleenkään, etteikö sitä kytevää paloa sais samalla tavalla sammumaan poolin kummankin pään edustajat. Tervetuloa vaan vuoteen 2019 hei! Naisiakin näkee töissä. Jopa niitä vähän paremman näkösiä.



Se ei vielä riitä, että miehet laittaa naisia, ja naiset miehiä, lokeroihin ulkonäön perusteella, me tehdään sitä jatkuvasti toinen toisillemme. 
En voinut olla tarttumatta ajatuksissani Rita Niemi-Mannisen somehöykytykseen.
Rita Niemi-Manninen sai kohtuuttoman määrän kuraa tässä taannoin niskaansa, kun näytti liian kauniilta ja hyvinvoivalta imettäväksi äidiksi. Hyvänen aika! Nainen on vihdoin saanut unelmansa omasta lapsesta todeksi ja kehtaakin. Ajatella, että joku äiti todella kampaa tukkansa, meikkaa jopa, harrastaa liikuntaa, syö itselleen sopivalla tavalla ja hei, käy jumalauta suihkussa! Eihän tämmöstä voi olla? 



Me oman ikäryhmäni edustajat ollaan kaikista pahimpia loan heittäjiä. Meillä on oikeus ja ennen kaikkea varaa kommentoida somessa ja julkisesti mm toisten ulkonäköä ja tapaa olla tällä telluksella ja jos kohde loukkaantuu, on hän mielensäpahoittaja ja taas mennään. 
Onko se se perisuomalainen kateus joka saa meidät käyttäytymään näin? Kun mulla ei oo kivaa niin ei oo tollakaan! Vai onko todella hämärtyny käsitys siitä, että oli henkilö julkisuudesta leipänsä tekevä tai muuten vain julkisesti esiintyvä, on taustalla tunteva ihminen. 
Jälleen uutisia: Tuntevat ihmiset pahoittaa mielensä jos tarpeeks tulee rapaa naamaan. Kuinka moni meistä menis tuolla kadulla satunnaiselle vastaantulijalle sanomaan että ”hyi kun oot oksettavan näkönen”?



Tämä ammattikuntani naisia väheksynyt herrasmies ei todella tiedä mistä puhuu. Hän ei edusta ammattikuntaani eikä ole läheltä seurannut ainakaan kanssani samaa sukupuolta edustavien kollegoiden työskentelyä. Hän perusti mielipiteensä yhteen ammattivalokuvaajan ottamaan promokuvaan.
Ritaa arvostelivat kanssasisaret, äidit, naissukupuolen edustajat, jotka perustivat käsityksensä moneen suunnitelmallisesti somettamistarkoituksessa otettuun kuvaan. Kai Ritallakin joskus on sinappia rinnuksilla ihan niinku kuvankauniilla kollegallani promokuvassa? Tässä vielä yksi uutinen: some ja lehtikuvat ei ole koko elämä, koko maailma eikä somekuviin tai yhteen promokuvaan voi perustaa kovin vakavasti otettavaa mielipidettä.
Suorat puheet ja paskapuheet kun opittais erottelemaan toisistaan niin kyllä olis taas pikkusen kivempi olla ihminen. 



Enemmän kivapuhetta ja oikeita ihmiskontakteja. Vähemmän ruudun takaa sikailua ja mielensäpahoittajaretoriikkaa. Siinä mun resepti!

Suurimmaksi osaksi työssäni viettämästä ajasta itse näytän tältä. Aina ulkona ku tamponin naru.
Ainakin kuvan keksinnöistä.
Rakastakaa toisianne! ✌&❤
-S





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakkomielteenä parisuhde

Nykyään useinkin kuulee ihmetystä siitä, kun joku ei ole parisuhteessa. Jopa ihan oman ikäluokkani edustajat ihmettelevät mikä MINUSSA on vikana, kun en löydä ketään. Niin monesti kuin olen sanonutkin, että en mä ole jaksanut vielä edes etsiä. Kun kaverit viettävät parisuhteidensa 5-, 10- ja jopa jumankekka 20-vuotisjuhliaan mä mietin välillä, että ehkä se mun yksi oli ja meni jo. Aikuisiälläni mulla on ollut kolme pidempää suhdetta. Jos saisi niin yhden näistä kumittaisin kokonaan vaikkakin kaikkihan ne toisaalta "epäonnistui" aikanaan. Niistä jokainen on silti opettanut jos ei muuta, ainakin monia asioita itsestäni. Leikkimielisesti olen usein tehnyt listoja siitä mitä toiveita tulevalle kumppanille olis eikä niihin listoihin ole kuulunut ulkoiset ominaisuudet, vaikka toki valehtelisin jos väittäisin ettei niillä olisi mitään väliä. Siinä vaiheessa kuitenkin se tuuhea tukka, erottuvat hauikset ja siniset silmät jää toiseksi jos ihminen on ilkeä, persoonaton eikä osaa irrote

Superstressaajasta täyspäiväiseksi puunhalaajaksi

Kun työ on viimeisen päälle minuutti aikataulutettua, kaavamaista ehkä jopa, niin sitä vapaa-aikana kaipaa vähän rauhaa eikä ainakaan niitä aikatauluja. Tähän voit itse lisätä mieleisesi VenaileRauhassa vitsin. Toisaalta myös saan jotain sairasta tyydytystä siitä, että kalenteri alkaa elokuussa kesälomien jälkeen täyttymään päivä päivältä vaan tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Myös ne vapaapäivät.  Vapaapäivien kalenterimerkinnät on kuitenkin onneksi niitä mitkä tuottaa iloa ja mielihyvää.  Lasten harrastusten seuraaminen on omien harrastusten ohella parasta mitä tiedän. Koen myös olevani ihan poikkeuksellisen onnekas, että mulla on mahdollisuus tarjota mun lapsille harrastuksia.  Joka maanantai kun uusi viikko alkaa, mä suunnittelen sen viikon aikataulun valmiiksi. Ei siksi että mä suorittaisin elämää, vaan siksi että mä näen missä kohtaa mulla on aikaa tehdä niitä asioita mitkä mulle tuottaa kaikista eniten iloa.  Viikonpäiväthän tavallaan on menettänyt merkityksensä vuorotöi

Menneisyyden vanki(ko)

 Tässä on viime aikoina käyty menneisyyden kanssa niin veristä kädenvääntöä kuin se fyysisiltä vammoilta säästyen vain suinkin on mahdollista. Joutunut kohtaamaan omat pahimmat pelkonsa silmästä silmään, käymään läpi asioita joita en ole kahteenkymmeneen vuoteen sanonut ääneen. Niinhän ne asiat unohtuu ja haavat paranee? Puhutaan puhutaan, mutta lakataan sit vaan puhumasta niin ne unohtuu. Unohtuuhan ne, mutta vain kaivautuakseen kriittisellä hetkellä uudestaan esiin. Ehkä just kliseisesti sillon, kun vähiten osaat odottaa. Oon elänyt menneessä hyvin erilaista elämää. Sillon se ei tuntunu kovin ihmeelliseltä, kadunko? En mä kadu. Ihmettelen lähinnä miten radikaalisti mieli voi muuttua. Olisinko voinut tehdä toisenlaisia valintoja? Tietenkin, kaikkihan me voidaan. Tähän taas se vanha ärsyttävä "en olis tämmönen jos olisin valinnut toisin". Enkä oliskaan.  Ehkä asioiden todella vaan täytyy tapahtua, jotta menneeseen on palattava. Vain sen verran, että ravistelee ne menneisyyden