Siirry pääsisältöön

Isännät vs. Emännät, loputon suo

Ristus mikä reissu. Etten sanois. Taas. Kuningasideana kirsikaksi kakun päälle, futista Bottalla, enkä mä edes seuraa jalkapalloa. Siitä se pää varmaan kaikista pahiten kipeeksi tulikin. Toki piipahdettiin myös perinteikkäästi Pataässässä, Peräkammarissa ja kebabilla. Mutta kenen kanssa?

Laivaa jo kiinnitettiin kovaa vauhtia satamassa, kun kolmen täysin ennestään tuntemattoman miehen kanssa sovittiin, että painellaan Urkin kautta Pataässään purkamaan risteilyn kohokohdat. Mun kunnolliset äiti-ihmisystävät meni tietysti kotiin niin läksin sitten kolmen tuikituntemattoman miehen matkaan yksin. Joku saattais ajatella, että voi taivas taas mikä nuija, mutta ei, kannatti ehdottomasti. Kolme vaihtui siinä aika äkkiä sitten kuuteen, mutta olkoon se sivuseikka.
Juotiin kaljaa, katsottiin futista ja puhuttiin jääkiekosta sekä tietysti naisista. Meikä ihan muina asiantuntijoina siellä muiden joukossa. Pojat opetti mulle kaiken näistä kolmesta jälkimmäisestä ja minä heille kaiken tästä ensin mainitusta. Lady like.

Illan edetessä eräs vanhan liiton herrasmies liittyi seuraamme ja hänellä oli kova tarve parittaa minut jollekin näistä kuudesta herrasmiehestä, tai vähintäänkin lähteä mun matkaan sitten itse jos muut ei kelpaa, tai kelpuuta. Yritettiin jokainen siinä erikseen ja yhteen ääneen kertoa, että tässä ei nyt ole kukaan lähdössä kenenkään mukaan mihinkään. Mestarin oli hyvin vaikea ymmärtää sitä, että nainen viettää aikaa miesten kanssa. Tuntemattomien miesten kanssa ja ilman taka-ajatuksia. 
En oo ihan varma oliko hänen vaikein ymmärtää sitä, että mä olen lähtenyt näiden sankareiden matkaan, vai sitä, että mut on hyväksytty herraseuraan.
Tämä vanhan liiton herrasmies lähti sitten naama auki päivystykseen, kun "kompastui" jonkun kengänkärkiin Pataässän ulkopuolella. Saatto se kyllä kompastuakin. Ehkä jopa omiinsa.

Nämä miehet joiden seurassa vietin pitkän illan, olivat äärimmäisen hauskoja, mukavia, huomaavaisia ja kunnioittavia. Hassua kun on tottunut siihen, että joka toisessa lauseessa kuulee vähintäänkin lievää vittuilua. Se, mikä oli hassuinta, yksi heistä kertoi tarkistussoittoa tehneelle vaimolleenkin hurjan mukavasta Satu ihmisestä, jonka kanssa jatkettiin laivareissua. Vaimo lähetti terveisiä! Tuo vähintäänkin lievä vittuilu on ansaittua ja rakkaudellista, mutta mitä se tämä tämmönen on? 

Mun ystävistä suuri osa on miespuolisia ja olen nähnyt kaikenlaisia vaimoja ja vaimoehdokkaita. Osa on kieltänyt miehiään viettämästä aikaa mun kanssa vaikka ei olla koskaan edes rouvan kanssa tavattu. Kyllä. Aikuinen ihminen kieltää aikuista ihmistä tekemästä jotain asiaa. Siinä tulee aina vähän sellanen "hei me tavattiin ensin" tyyppinen reaktio. Ja sitten tämä yksi, joka lähettää terveisiä tuntemattomalle mahdolliselle uhkatekijälle. Mikä minä siis en todellakaan ole. Pitääkö vaimoihmiset meitä sinkkunaisia niin epätoivoisina epäonnistujina, että viedään väkisin kaikki rengastetut miehet johonkin sinkkuluolaan ja sidotaan ikiajoiksi sinne?
Tässä kirjoituksen informatiivinen osuus, mies ja nainen voi olla myös ystäviä. Oikein hyviäkin sellaisia. Tervetuloa 2000 luvun puolelle taas. 

Toinen asia mikä ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä on se, että miehet tuntuis pelaavan sellaista eräänlaista "kenellä on häijyin akka" peliä? Onko se jäänyt jostain "mun iskä hakkaa sun iskän" tyyppisestä hiekkalaatikkoleikistä, vai onko se todella ihan oikea meriitti, että voi vaimokkeestaan puhua tähän sävyyn? Ollaanko me todella niin hirveitä? Meitä täytyy kuulemma aina voidella ja lepytellä etukäteen jos mies on halukas lähtemään illanviettoon. Täytyy anoa kuukausia etukäteen kirjallisena ja kahtena kappaleena lupia milloin mihinkin. Mies ei uskalla kertoa jotain/tehdä jotain/lähteä johonkin ettei joudu ulkoruokintaan tai sohvalle. Kiristetään seksillä, jota saattaa saada synttäreillä ja jouluna. Jos on käyttäytyny kunnolla niin ehkä on mahkut raottaa pikkarin reunaa myös juhannuksena. Maksatetaan miehellä kaikki viinilasillisesta omakotitaloihin. Päätetään miesten asiat vaatetuksesta vapaa-ajan vietto tapoihin ja kaverisuhteisiin. Jos käyttäytyy hyvin, saa itse päättää lisävarusteet autoon, mutta autokin me valitaan, että tulee ostettua oikea. 
Olen ollut jokseenkin varma, että mä olen loppuelämäni sinkku, koska mä en halua olla häijy akka. Enkä mä osaa tehdä näitä päätöksiä aina omastakaan puolesta, miten sitten jonkun muun? 

Siideripäissään sitä lähti sitten kysymään kuudelta ennestään tuntemattomalta mieheltä tätä asiaa ja kaikki oli sitä mieltä, että heillä ei asioita kyllä näin hoideta. Tai no neljä oli. Kahdella ei ollut tarinoita jaettavana. Oliko nämä neljä poikkeuksellisen onnekkaita vai onko tässä vielä itse kullakin toivoa jäljellä? Toisaalta olen myös kuullut, että kunnolliset miehet on ku parkkipaikkoja. Parhaat on varattu. 
Näitä pirttihirmuja tuntuis löytyvän kyllä miehistäkin varovaisen arvioni mukaan, mutta harvemmin kuulen naisten vertailevan kahvipöydässä henkseleitään paukutellen, kenellä on häijyin ukko. 

Eerikin pippurissa meitä oli sitten jäljellä enää minä ja kaksi miestä. Oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että ilta oli äärimmäisen onnistunut ja olisi kiva tavata uudestaan. Oltiin yhtä mieltä myös siitä, että asetelma oli toki jokseenkin erikoinen. Kuusi miestä jotka kaikki tuntee toisensa, yksi nainen joka ei tunne ketään. Sen lisäksi, että nämä miehet oli kavereita keskenään, heitä yhdisti se, että kukaan ei ollut helsinkiläinen. On varmaan pakko ruveta uskomaan, että Helsinki on kaiken pahan alku ja juuri. Hesan naiset on häijyjä ja miehet ilmeisesti vähän yksinkertaisia. 
Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että tunnen pari ulkohesalaistakin häijyä akkaa ja jokusen yksinkertaisen miehen kehäteiden ulkopuolelta. En montaa, mutta pari.

Oisko se siis jotenkin liikaa, jos annettaiskin niistä omista kumppaneista ja puolisoista enemmän positiivista palautetta myös sillon, kun he eivät ole itse kuulemassa? Sitä kuuluisaa kivapuhetta toivoisin jälleen. 
Minun arvostustani nauttii mies, joka ei puhu ikävään sävyyn omasta vaimostaan tai tyttöystävästään. Sehän on myös valinta, jonka sinä olet saanut tehdä. Arvostustani nauttii myös nainen, joka ei aina olis niin häijy sille omalle miehelleen. Ota iisisti. Saat varmasti valita ne tapetit olohuoneeseen ja uudet verhot keittiöön vaikka et aina oliskaan niin kiukkunen. 
Vaikka mistä mä mitään parisuhteista tiedän. Ite en osaa edes puhua ihmisille.

On paljon kysytty, että millainen se just mun unelmien mies sitten olis. Tää on naurettavan helppo. Mun vaatimukset mahdolliselle seuraavalle kumppanille on:
1. Vakituinen työpaikka
2.Omat kaverit ja omat harrastukset
3. Läheiset perhesuhteet
4. Täytyy osata nauraa itselleen 
5. Pitää saada mut nauramaan
Lista toki on ehdoton ja mikään näistä asioista ei saa puuttua. Listan kaikki vaatimukset täytän myös itse. Erityisesti ainakin toi viimenen. Saan mut nauramaan. Tässä ei ole kirjoitusvirhettä.

Rakkautta ihmiset! ✌&❤

-S

PS. Tätä pari viikkoista blogia on luettu yhteensä jo yli tuhat kertaa. Oon puulla päähän lyöty.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä, missä, milloin ja ennen kaikkea miksi?

Ei tartte mennä lähipiiriä pidemmälle, kun löytyy ensimmäinen joka miettii, että pitääkö kaikki kertoa kaikille. Pitää. Vertaistuki on se mikä mua on usein auttanut eteenpäin elämässä. Jos mä voin antaa vertaistukea jollekki kertomalla mun ajatukset, kokemukset ja näkemykset koko maailmalle, niinkun koko maailma lukis tätä mun blogia, niin mä teen sen eikä sen pitäis olla keneltäkään pois. Silti mulla on varsinkin näin alkuun hirvee tarve selittää miksi mä tätä blogiakin nyt kirjoitan. Tää on mun uus harrastus. Mä harrastan joogaa, mä harrastan balettia, mä halailen puita harrastuksen vuoksi ja nyt mä harrastan myös kirjottamista. Sen lisäksi, mä tykkään tästä. Mä tykkään kirjottaa, mä tykkään kertoa mun asioita ihmisille. Mä en varsinaisesti hae sillä mitään. Mä vaan haluan kertoa mun asioita ihmisille. Se on mun valinta. Sun valinta on sitten se, tuleeko luettua. Blogissa kerron siis mun omista ajatuksista, mun omista kokemuksista ja mun omista näkemyksistä. Jos joskus sattuma

Pakkomielteenä parisuhde

Nykyään useinkin kuulee ihmetystä siitä, kun joku ei ole parisuhteessa. Jopa ihan oman ikäluokkani edustajat ihmettelevät mikä MINUSSA on vikana, kun en löydä ketään. Niin monesti kuin olen sanonutkin, että en mä ole jaksanut vielä edes etsiä. Kun kaverit viettävät parisuhteidensa 5-, 10- ja jopa jumankekka 20-vuotisjuhliaan mä mietin välillä, että ehkä se mun yksi oli ja meni jo. Aikuisiälläni mulla on ollut kolme pidempää suhdetta. Jos saisi niin yhden näistä kumittaisin kokonaan vaikkakin kaikkihan ne toisaalta "epäonnistui" aikanaan. Niistä jokainen on silti opettanut jos ei muuta, ainakin monia asioita itsestäni. Leikkimielisesti olen usein tehnyt listoja siitä mitä toiveita tulevalle kumppanille olis eikä niihin listoihin ole kuulunut ulkoiset ominaisuudet, vaikka toki valehtelisin jos väittäisin ettei niillä olisi mitään väliä. Siinä vaiheessa kuitenkin se tuuhea tukka, erottuvat hauikset ja siniset silmät jää toiseksi jos ihminen on ilkeä, persoonaton eikä osaa irrote

Superstressaajasta täyspäiväiseksi puunhalaajaksi

Kun työ on viimeisen päälle minuutti aikataulutettua, kaavamaista ehkä jopa, niin sitä vapaa-aikana kaipaa vähän rauhaa eikä ainakaan niitä aikatauluja. Tähän voit itse lisätä mieleisesi VenaileRauhassa vitsin. Toisaalta myös saan jotain sairasta tyydytystä siitä, että kalenteri alkaa elokuussa kesälomien jälkeen täyttymään päivä päivältä vaan tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Myös ne vapaapäivät.  Vapaapäivien kalenterimerkinnät on kuitenkin onneksi niitä mitkä tuottaa iloa ja mielihyvää.  Lasten harrastusten seuraaminen on omien harrastusten ohella parasta mitä tiedän. Koen myös olevani ihan poikkeuksellisen onnekas, että mulla on mahdollisuus tarjota mun lapsille harrastuksia.  Joka maanantai kun uusi viikko alkaa, mä suunnittelen sen viikon aikataulun valmiiksi. Ei siksi että mä suorittaisin elämää, vaan siksi että mä näen missä kohtaa mulla on aikaa tehdä niitä asioita mitkä mulle tuottaa kaikista eniten iloa.  Viikonpäiväthän tavallaan on menettänyt merkityksensä vuorotöi