Kun mä aloin, hyvin varhaisessa vaiheessa, oikein kunnolla rettelöimään koulussa, oli käytössä vielä ihan vanhat kunnon reissuvihot. Enkä mä oikeestaan sitä tarvinnut. Poissaololaput oli tutumpia. En nimittäin rettelöiny koulussa, kun en vaan mennyt kouluun. Olin viidennellä. Kuten sanoin, hyvin varhaisessa vaiheessa. Poissaoloja oli lopulta viidennellä luokalla enemmän kuin läsnäoloja.
Kuudennella saikin sitten suorittaa sekä viidennen, että kuudennen luokan oppimäärän. Tuurihan se siinä mielessä kävi, ettei tarvinnut jäädä luokalle.
Se on herkkää aikaa tytölle se murrosiän alkuaika ja usko tai älä, se alkaa yhä vaan aiemmin ja aiemmin. Varmasti pojille myös, mutta kun en poika koskaan ole ollut niin siitä on vaikea olla mitään mieltä.
Meillä vaihtui juurikin siihen mun herkkään aikaan opettaja, joka ei tietenkään ollut mulle mieleinen. Sukset oli ristissä from day one ja ihan huolella. Ei se ymmärtäny mitään. Olen edelleen sitä mieltä että ei ymmärtänyt, mutta ei sillä varmaan käyny mielessäkään mistä vois olla kysymys. Mähän olin ihan tenava vielä.
Edellinen opettaja oli ymmärtäväinen ja osasi suhtautua raggareihinkin huumorilla. Eli lähinnä muhun. Mun äiti oli yhteydessä tähän vanhaan opettajaan neuvojen toivossa silloinkin kun koulu lakkasi maistumasta. Ei mitkään neuvot oikein auttanu. Pää oli umpiluuta eikä mikään menny jakeluun.
Nyt kun oma tyttäreni on tässä vaiheessa, tulee mieleen meemi karmasta joka teki lapsestani juuri samanlaisen kuin minä. Onneksi ei kuitenkaan aivan juuri.
Kouluilla on käytössä "lasten oma rikosrekisteri" Wilma jota opettajat oman kokemukseni mukaan käyttää aika vaihtelevasti. Toiset ovat aktiivisempia merkkailemaan asioita kuin toiset. Nämä aktiivi-opettajat sitten kyllä merkkaavatkin aivan kaiken ja parhaimmillaan on päiviä, että jotain merkintää saadaan jokaiselta tunnilta.
Oman kokemukseni mukaan Wilmaa ei kuitenkaan käytetä kovin positiivissävytteisesti ja siihen mulla meni aivan lopullisesti hermot nyt, kun seiskaluokka tuntuu olevan eräälle aivan erityisen raskas ja vaikea. Ei oppimisen, vaan olemisen kannalta. Wilma nimittäin tuuttaa aivan koko ajan.
Kun nyt sitten itse olen vanhempi, joka on lapsensa koulunkäynnistä edes jollain tasolla kiinnostunut, johtaa jokainen Wilma merkintä jonkinlaiseen keskusteluun. Eli meillä keskustellaan illat pitkät asioista ja sekös teiniä vituttaa. Saakin vituttaa, mutta kun se vituttaa jo muakin.
Luulen, en ole varma, mutta luulen että nyt hän alkaa oivaltaa sen oman toiminnan merkityksen jollain tasolla, kun ei jaksa yksinkertaisesti enää kotona keskustella siitä, miksi ei huvittanut tänäänkään viedä ulkotakkia käytävän naulakkoon.
Facebookissa on lähes 50 000 ihmisen ryhmä "Wilma pilasi elämäni" joka varmasti on huumorimielellä tehty, mutta varmasti toisille myös totta.
Viimeistään yläasteella lapset saavat omat tunnukset Wilmaan, josta mm seuraavat näitä merkintöjä. Mitähän mahtaa liikkua teinin päässä, joka saa pelkästään negatiivista palautetta päivästä toiseen? Kai hänessäkin jotain hyvää sentään on? Toisille se oleminen vaan on kovin vaikeaa, eikä se tee heistä yhtään sen paskempia kuin toisistakaan.
Lapsi ja varsinkin nuori ajattelee itsestään kovin kriittisesti muutenkin, jos kaikki mitä tietyt opettajat sanoo vahvistaa tätä kriittisyyttä, kiinnostaako edes yrittää? En ole teini enkä enää edes kovin nuori, mutta itselläni ei motivaatio ainakaan kohoaisi jos vielä kaiken kukkuraksi omasta mielestäni olisin kovasti yrittänyt.
"Ei taaskaan kirjoja mukana", "Kirja sentään oli, mutta ei vihkoa mukana", "Ei kynää mukana", "Ei kumia mukana", "Viivytteli välitunnille menoa", "Ei mennyt välitunnille ollenkaan", "Kävi ruokatunnilla Lidlissä", "Ei suostunut viemään takkia naulakkoon", "Ei tehnyt tehtäviä juuri lainkaan", "Liikaa keskustelua", liikaa tai liian vähän aina jotain. Parhaimmillaan tulee luvattomia poissaoloja tunneilta joilla on kyllä toki ollut, mutta ilmeisesti liian hiljaa ja kunnollisesti. Tai mikä vielä parempaa, merkintöjä koulusta jossa ei ole enää edes oppilaana. Jos tämä käy minun hermoon, niin ei se varmasti mukavalta siitä nuorestakaan tunnu.
Minä itse henkilökohtaisesti kyllästyin näihin merkintöihin ja opettajien tapaan tuoda asiat julki ja laitoin luokanvalvojalle pitkän viestin aiheesta. Yhteisymmärryksessä tulimme siihen tulokseen, että opettajat yrittävät korjata linjaustaan siinä mielessä, että merkintöihin tulisi positiivisempi ote vaikka itse aihe olisikin negatiivinen. Esimerkiksi: kiva kun muistit kirjan tänään, yritä ensi kerralla myös muistaa vihko/kynä/kumi/penaali, hienoa että tulit ajoissa tunnille ja olit tehnyt läksyt, mukavaa että jaksoit tehdä tunnilla muutaman tehtävän.
Toisille on itseisarvo, että kouluun mennään ja koulussa pysytään. Toisille se on jo iso saavutus. Missä kiitos ja kannustus? Muistutan että nyt puhutaan lapsista ja nuorista. Ne 13-15 vuotiaatkin opettelee vielä elämäntaitoja vaikka ulkoisesti näyttäisivätkin ihan aikuisilta.
Puhumattakaan niistä lapsista ja nuorista joilla on vielä kotonakin oikeasti hankalaa. Eikä toivottavasti tehdä tästä mitään itä-Helsinki asiaa. Oulussa ja Rovaniemellä on aloitettu tutkimus pienellä yläasteikäisten joukolla, joka kertoo samaa "ei ole reilu, eikä tasapuolinen järjestelmä". Ei ole reilu eikä tasapuolinen, eikä se johdu oppilaista vaan opettajista.
Kun saimme sovittua tämän asian, viestien sävy todella muuttui "Aiempaan verrattuna ihan kiva...". Noh, lapsi on erittäinkin otettu ja innoissaan. Minä nyt en ole tyytyväinen koskaan mihinkään.
Käytös kotona koulun suhteen muuttui radikaalisti yhden viikon aikana. Kolmen viikon jälkeen Wilma hohkaa keltaisena. Keltainen on "hyvä" väri.
Läksyjä tehdään ja reppukin on tainnut kulkea mukana kodin ja koulun väliä. En hurraa aivan täysiä omaa mahtavuuttani, koska tiedän miten nopeasti tilanteet muuttuu ja tämäkin varmasti elää vielä. Kuitenkin positiivisen otteen kannustava vaikutus on konkretisoitunut ja uskon, että hän jaksaa taas hetken yrittää tosissaan. Ja ennen kaikkea, menee kouluun ja pysyy siellä. Kaikki muu on plussaa.
Minä läpäisin peruskoulun keskiarvolla 8,6. Puoli vuotta myöhemmin kuin muut, mutta en huonoilla numeroilla. Ei mulle koulunkäynti ollut vaikeaa siksi, että mä olisin tyhmä tai mulla olisi huonot kotiolot. Siellä oleminen oli tylsää ja vastenmielistä. Olin omasta mielestäni sinne liian hyvä ja älykäs. Koulun käyminen ei peruskoulun jälkeenkään ollut koskaan mun juttu ennen vuotta 2014 ja kuljettajakurssia. Sinne en koskaan ollut liian hyvä ja älykäs.
Lapset ja nuoret oppii kokeilemalla. Aikuisten täytyy silloin vetää ne kuuluisat rajat niille kokeiluille. Rajat on rakkautta, mutta jatkuva nalkuttaminen on vaan jatkuvaa nalkuttamista. Jos se Pirkkopetteri tekee hemmetin hyvin hommia se untuvatakki päällä niin onko se untuvatakki sillon ihan oikeasti niin iso ongelma, että siihen täytyy puolet tunnista uhrata, että se puupää kävelee viemään sen sinne naulakkoon. Pissisten kanssa taistelusta on aivan turha tehdä mitään valtataistelua.
Yksinkertaisesti kaikki lapset, kuten me kaikki aikuisetkin, on erilaisia. Teini on lapsi. Teinille voi joutua parhaimmillaan terottamaan ne samat asiat mitkä onnistuu neljä vuotiaalta. Ei ne tee sitä ilkeyttään. Ne ei vaan voi sille mitään. Kaikki menee uusiksi päästä varpaisiin eikä itsellä ole omaan kehoon ja mieleen välttämättä mitään tartuntapintaa. Sillon tarvitaan turvallisia, vankkoja aikuisia jotka kannustaa, kiittää ja vetää ne rajat.
Toiset pääsee vähemmällä, toiset menee vähän rimaa hipoen joko aitojen yli tai ali ja osa porukasta juoksee monta kertaa aitoja päin ennen kun oppii menemään portista. Yritettäiskö ymmärtää näitä kaikkia?
Rakastakaa toisianne! ✌&❤
-S
Kuudennella saikin sitten suorittaa sekä viidennen, että kuudennen luokan oppimäärän. Tuurihan se siinä mielessä kävi, ettei tarvinnut jäädä luokalle.
Se on herkkää aikaa tytölle se murrosiän alkuaika ja usko tai älä, se alkaa yhä vaan aiemmin ja aiemmin. Varmasti pojille myös, mutta kun en poika koskaan ole ollut niin siitä on vaikea olla mitään mieltä.
Meillä vaihtui juurikin siihen mun herkkään aikaan opettaja, joka ei tietenkään ollut mulle mieleinen. Sukset oli ristissä from day one ja ihan huolella. Ei se ymmärtäny mitään. Olen edelleen sitä mieltä että ei ymmärtänyt, mutta ei sillä varmaan käyny mielessäkään mistä vois olla kysymys. Mähän olin ihan tenava vielä.
Edellinen opettaja oli ymmärtäväinen ja osasi suhtautua raggareihinkin huumorilla. Eli lähinnä muhun. Mun äiti oli yhteydessä tähän vanhaan opettajaan neuvojen toivossa silloinkin kun koulu lakkasi maistumasta. Ei mitkään neuvot oikein auttanu. Pää oli umpiluuta eikä mikään menny jakeluun.
Nyt kun oma tyttäreni on tässä vaiheessa, tulee mieleen meemi karmasta joka teki lapsestani juuri samanlaisen kuin minä. Onneksi ei kuitenkaan aivan juuri.
Kouluilla on käytössä "lasten oma rikosrekisteri" Wilma jota opettajat oman kokemukseni mukaan käyttää aika vaihtelevasti. Toiset ovat aktiivisempia merkkailemaan asioita kuin toiset. Nämä aktiivi-opettajat sitten kyllä merkkaavatkin aivan kaiken ja parhaimmillaan on päiviä, että jotain merkintää saadaan jokaiselta tunnilta.
Oman kokemukseni mukaan Wilmaa ei kuitenkaan käytetä kovin positiivissävytteisesti ja siihen mulla meni aivan lopullisesti hermot nyt, kun seiskaluokka tuntuu olevan eräälle aivan erityisen raskas ja vaikea. Ei oppimisen, vaan olemisen kannalta. Wilma nimittäin tuuttaa aivan koko ajan.
Kun nyt sitten itse olen vanhempi, joka on lapsensa koulunkäynnistä edes jollain tasolla kiinnostunut, johtaa jokainen Wilma merkintä jonkinlaiseen keskusteluun. Eli meillä keskustellaan illat pitkät asioista ja sekös teiniä vituttaa. Saakin vituttaa, mutta kun se vituttaa jo muakin.
Luulen, en ole varma, mutta luulen että nyt hän alkaa oivaltaa sen oman toiminnan merkityksen jollain tasolla, kun ei jaksa yksinkertaisesti enää kotona keskustella siitä, miksi ei huvittanut tänäänkään viedä ulkotakkia käytävän naulakkoon.
Facebookissa on lähes 50 000 ihmisen ryhmä "Wilma pilasi elämäni" joka varmasti on huumorimielellä tehty, mutta varmasti toisille myös totta.
Viimeistään yläasteella lapset saavat omat tunnukset Wilmaan, josta mm seuraavat näitä merkintöjä. Mitähän mahtaa liikkua teinin päässä, joka saa pelkästään negatiivista palautetta päivästä toiseen? Kai hänessäkin jotain hyvää sentään on? Toisille se oleminen vaan on kovin vaikeaa, eikä se tee heistä yhtään sen paskempia kuin toisistakaan.
Lapsi ja varsinkin nuori ajattelee itsestään kovin kriittisesti muutenkin, jos kaikki mitä tietyt opettajat sanoo vahvistaa tätä kriittisyyttä, kiinnostaako edes yrittää? En ole teini enkä enää edes kovin nuori, mutta itselläni ei motivaatio ainakaan kohoaisi jos vielä kaiken kukkuraksi omasta mielestäni olisin kovasti yrittänyt.
"Ei taaskaan kirjoja mukana", "Kirja sentään oli, mutta ei vihkoa mukana", "Ei kynää mukana", "Ei kumia mukana", "Viivytteli välitunnille menoa", "Ei mennyt välitunnille ollenkaan", "Kävi ruokatunnilla Lidlissä", "Ei suostunut viemään takkia naulakkoon", "Ei tehnyt tehtäviä juuri lainkaan", "Liikaa keskustelua", liikaa tai liian vähän aina jotain. Parhaimmillaan tulee luvattomia poissaoloja tunneilta joilla on kyllä toki ollut, mutta ilmeisesti liian hiljaa ja kunnollisesti. Tai mikä vielä parempaa, merkintöjä koulusta jossa ei ole enää edes oppilaana. Jos tämä käy minun hermoon, niin ei se varmasti mukavalta siitä nuorestakaan tunnu.
Minä itse henkilökohtaisesti kyllästyin näihin merkintöihin ja opettajien tapaan tuoda asiat julki ja laitoin luokanvalvojalle pitkän viestin aiheesta. Yhteisymmärryksessä tulimme siihen tulokseen, että opettajat yrittävät korjata linjaustaan siinä mielessä, että merkintöihin tulisi positiivisempi ote vaikka itse aihe olisikin negatiivinen. Esimerkiksi: kiva kun muistit kirjan tänään, yritä ensi kerralla myös muistaa vihko/kynä/kumi/penaali, hienoa että tulit ajoissa tunnille ja olit tehnyt läksyt, mukavaa että jaksoit tehdä tunnilla muutaman tehtävän.
Toisille on itseisarvo, että kouluun mennään ja koulussa pysytään. Toisille se on jo iso saavutus. Missä kiitos ja kannustus? Muistutan että nyt puhutaan lapsista ja nuorista. Ne 13-15 vuotiaatkin opettelee vielä elämäntaitoja vaikka ulkoisesti näyttäisivätkin ihan aikuisilta.
Puhumattakaan niistä lapsista ja nuorista joilla on vielä kotonakin oikeasti hankalaa. Eikä toivottavasti tehdä tästä mitään itä-Helsinki asiaa. Oulussa ja Rovaniemellä on aloitettu tutkimus pienellä yläasteikäisten joukolla, joka kertoo samaa "ei ole reilu, eikä tasapuolinen järjestelmä". Ei ole reilu eikä tasapuolinen, eikä se johdu oppilaista vaan opettajista.
Kun saimme sovittua tämän asian, viestien sävy todella muuttui "Aiempaan verrattuna ihan kiva...". Noh, lapsi on erittäinkin otettu ja innoissaan. Minä nyt en ole tyytyväinen koskaan mihinkään.
Käytös kotona koulun suhteen muuttui radikaalisti yhden viikon aikana. Kolmen viikon jälkeen Wilma hohkaa keltaisena. Keltainen on "hyvä" väri.
Läksyjä tehdään ja reppukin on tainnut kulkea mukana kodin ja koulun väliä. En hurraa aivan täysiä omaa mahtavuuttani, koska tiedän miten nopeasti tilanteet muuttuu ja tämäkin varmasti elää vielä. Kuitenkin positiivisen otteen kannustava vaikutus on konkretisoitunut ja uskon, että hän jaksaa taas hetken yrittää tosissaan. Ja ennen kaikkea, menee kouluun ja pysyy siellä. Kaikki muu on plussaa.
Minä läpäisin peruskoulun keskiarvolla 8,6. Puoli vuotta myöhemmin kuin muut, mutta en huonoilla numeroilla. Ei mulle koulunkäynti ollut vaikeaa siksi, että mä olisin tyhmä tai mulla olisi huonot kotiolot. Siellä oleminen oli tylsää ja vastenmielistä. Olin omasta mielestäni sinne liian hyvä ja älykäs. Koulun käyminen ei peruskoulun jälkeenkään ollut koskaan mun juttu ennen vuotta 2014 ja kuljettajakurssia. Sinne en koskaan ollut liian hyvä ja älykäs.
Lapset ja nuoret oppii kokeilemalla. Aikuisten täytyy silloin vetää ne kuuluisat rajat niille kokeiluille. Rajat on rakkautta, mutta jatkuva nalkuttaminen on vaan jatkuvaa nalkuttamista. Jos se Pirkkopetteri tekee hemmetin hyvin hommia se untuvatakki päällä niin onko se untuvatakki sillon ihan oikeasti niin iso ongelma, että siihen täytyy puolet tunnista uhrata, että se puupää kävelee viemään sen sinne naulakkoon. Pissisten kanssa taistelusta on aivan turha tehdä mitään valtataistelua.
Yksinkertaisesti kaikki lapset, kuten me kaikki aikuisetkin, on erilaisia. Teini on lapsi. Teinille voi joutua parhaimmillaan terottamaan ne samat asiat mitkä onnistuu neljä vuotiaalta. Ei ne tee sitä ilkeyttään. Ne ei vaan voi sille mitään. Kaikki menee uusiksi päästä varpaisiin eikä itsellä ole omaan kehoon ja mieleen välttämättä mitään tartuntapintaa. Sillon tarvitaan turvallisia, vankkoja aikuisia jotka kannustaa, kiittää ja vetää ne rajat.
Toiset pääsee vähemmällä, toiset menee vähän rimaa hipoen joko aitojen yli tai ali ja osa porukasta juoksee monta kertaa aitoja päin ennen kun oppii menemään portista. Yritettäiskö ymmärtää näitä kaikkia?
Rakastakaa toisianne! ✌&❤
-S
Jos luulet puolisosi huijaavan, ja sinun on palkattava todellinen hakkeri tarkkailemaan / hakkeroimaan puhelintaan, palauttamaan varastamasi bitcoin / mikä tahansa muu kryptovaluutta tai hakkeroimaan tietokanta, jolla on taattu yksityisyys, ota yhteyttä easybinarysolutions@gmail.com tai whatsapp: +1 3478577580, ne ovat tehokkaita ja luottamuksellisia.
VastaaPoista